KUMU Kadriorg
Nähtävää ja tehtävää

Eesti Kunstimuuseum – KUMU – Taidehistoriaa ja nykytaidetta

Kadriorgin puiston laidalla sijaitsee näyttävä suomalaisen arkkitehti Pekka Vapaavuoren suunnittelema taidemuseo Kumu. Kumun rakennusprosessi oli pitkä, ja sen aikana muuttui myös museon konsepti – alun perin kansallisgalleriaksi suunnitellusta rakennuksesta tuli museo, joka toimii kahdella tavalla: kolmannessa ja neljännessä kerroksessa on esillä virolaisen taiteen kokoelmia 1700-luvun alusta, ja viides kerros toimii nykytaiteen galleriana.

KUMU Kadriorg
kumun taidemuseo löytyy vehreän kadriorgin puiston reunalta.

Virolaista taidehistoriaa sekä nykytaidetta niin kotimaasta kuin muualta

Kolmannessa kerroksessa esitellään taidetta toiseen maailmansotaan saakka, neljännessä kerroksessa neuvostomiehityksen aikaisia töitä. Viidennessä kerroksessa on sekä virolaisen että ulkomaisen nykytaiteen vaihtuvia näyttelyitä. Nykytaiteen galleria ei ole kuitenkaan pelkästään näyttelytila, vaan myös idealaboratorio – paikka, jossa voi vapaasti tehdä luovia kokeiluja.

Kumun toiminnassa keskeinen sija on kansainvälisellä ulottuvuudella: puolet vaihtuvista näyttelyistä (neljässä näyttelysalissa järjestetään vuosittain 11–12 suurta näyttelyhanketta) käsittelevät virolaista taidetta ja puolet kansainvälistä taidehistoriaa ja nykytaidetta.

KUMU Tallinna
kumun kolmannessa ja neljännessä kerroksessa on esillä virolaisen taiteen kokoelmia 1700-luvun alusta, ja viides kerros toimii nykytaiteen galleriana.

Taidemuseossa järjestetään myös konsertteja ja seminaareja

Kumun kunnianhimoinen tavoite on pysyä mukana keskustelussa sekä virolaisessa että kansainvälisessä taidemaailmassa. Panoksensa tähän antavat myös 245-paikkainen auditorio elokuvaohjelmineen, konsertteineen, seminaareineen ja konferensseineen, opetuskeskus mitä erilaisimmille ikäryhmille suunnatuilla ohjelmillaan ja kursseillaan sekä kirjasto, jonka taidekirjallisuusvalikoima on Viron kattavin.

Yhteystiedot ja aukioloajat

Osoite: Weizenbergi 34 / Valge 1

Aukioloajat:
ti-ke 10-18
to 10-20
pe-su 10-18
Maanantaisin museo on suljettu.
Lipunmyynti päättyy puoli tuntia ennen museon sulkemista

+372 602 6000
Kumun nettisivut

Lähistöllä on myös useita erinomaisia ravintoloita. Suosikkiravintoloitamme Kadriorgin alueella ovat:

Kadriorgissa vieraillessa kannattaa ehdottomasti käydä kävelyllä upeassa Kadriorgin puistossa ja vierailla hulppeassa palatsissa

KUMU kartalla

Hi, I’m Parasta Tallinnassa

Tilaa Lonkerot ja muut juomat nopeasti ja edullisesti Virosta!

X