Kolm Lovi
Ravintolat

Kolm Lõvi – Aikamatka 90-luvun kuppilaan

Tallinnan trendialue Kalamaja on kehittynyt huimaa vauhtia hiukan arveluttavasta teollisuusalueesta hipsterien mekaksi. Alueelle on avattu tiuhaa tahtia trendibaareja, jännittäviä ravintoloita ja design-putiikkeja. Entisestä työläisten kaupunginosasta on kuitenkin onneksi jäljellä vielä viitteitä.

Eri aikakausien kerrostumat näkyvät etenkin rakennuksissa ja myös muutama ravintola on säästynyt alueen nopealta keskiluokkaistumiselta. Yksi näistä on ravintola Kolm Lõvi. Kolme Leijonaa tarjoaa aikamatkan 90-luvulle, venäläisväestön suosimaan kuppilaan. 

Kolm Lõvi
Tästä ovesta pääsee aikamatkalle 1990-luvun Tallinnalaisiin venäläishenkisiin baareihin.

Halpaa ruokaa ja olutta nostalgian nälkäiselle

Kolm Lõvi sijaitsee ihan Balti Jaama torin vieressä. Ympärille avautuneet trendipaikat eivät ainakaan toistaiseksi ole saaneet tätä viidakon kuningasta väistymään reviiriltään. Kuppilan sisustus on pysynyt samana vuosikymmenien saatossa ja tarjoaa nostalgian nälkäiselle halvan oluen ja ruuan lisäksi myös fiilisteltävää.

Kolm Lõvin seiniä koristavat leijona-aiheiset seinämaalaukset ja keskellä ravintolaa komeilee myös strippitanko. Kajareista raikaa tietysti muutamien vuosien takainen venäläinen poppi. 

Ravintolassa käy edelleen paikallista venäläisväestöä, eivätkä turistit kovin usein eksy tähän paikkaan sen keskeisestä sijainnista huolimatta. Kolm Lõvi tarjoilee oluen ja drinkkien lisäksi myös hiukopalaa.

Edullisesta menusta löytyy perinteisiä itä-eurooppalaisia annoksia kuten sillileipää. Ruoka on halpaa eikä sen maussa ole valittamista. Simppeliä ja toimivaa!

Kolm Lõvi
Konstailematon Kolm Lõvi näyttää tältä.

Suosittelemme ehdottomasti piipahtamaan tässä jo klassikoksi muodostuneessa ravintolassa. Keskellä trendialueen hulinaa Kolm Lõvi ihastuttaa autenttisuudellaan ja konstailemattomuudellaan.

Ravintolassa on säilynyt pala itä-eurooppalaista tunnelmaa, joka on kovaa vauhtia katoamassa Skandinaviaa kohden kurottavasta Tallinnasta. Tällaisia paikkoja tarvitaan, koska ne tekevät kaupungin menosta mielenkiintoisempaa.

Toisinaan Kolm Lõvi toimii myös paikallisen nuorison jatkopaikkana, sillä baari on auki jopa 06:een aamulla. Myös halpa olut saattaa toki vaikuttaa asiaan, ja tuopin saakin noin kolmella eurolla.

Mikäli haluat sukeltaa syvemmälle itä-eurooppalaiseen tunnelmaan, suosittelemme tutustumaan myös Derevjaška baariin ja Kohvik Narvaan.

Yhteystiedot ja aukioloajat

Kolm Lõvin osoite: Kopli 14
Keskustasta paikalle pääsee kätevästi raitiovaunuilla 1 ja 2. Ota ratikka Koplin suuntaan, ja jää pois Balti Jaaman tai Telliskiven pysäkillä.

Aukioloajat vaihtelevat, mutta yleensä baari on auki klo 18 – 06. Viikonloppuisin Kolm Lõvi saattaa aueta jo puoliltapäivin.

Tsekkaa myös Kolm Lõvin Facebook-sivut
Kolm Lõvi löytyy myös Tripadvisorista

Kolm Lõvi Google mapsissa:

Hi, I’m Parasta Tallinnassa

Tilaa Lonkerot ja muut juomat nopeasti ja edullisesti Virosta!

X