kaupallinen yhteistyö
Kalamajan lähistö on kehittynyt viime vuosina valtavasti. Jos esimerkiksi merellinen Kalarannan alue on jäänyt katsastamatta, kannattaa siellä ehdottomasti piipahtaa seuraavalla Tallinnan vierailulla. Kalarannan kvartaaliin nousee tällä hetkellä asuin- ja toimistorakennuksia päätä huimaavaa tahtia, mutta alue kätkee sisäänsä myös monia laadukkaita ruoka- ja juomapaikkoja. Yksi niistä on viime kesänä ovensa avannut Chin Chin, josta löytyy perinteisen lonkeron hakumatkan vastapainoksi yksi Viron laajimmista viinivalikoimista. Se on myös yksi muutamista paikoista Tallinnassa, jonka kuuluisa Star Wine List on huomioinut; Chin Chinin viinilista on nimittäin hiljattain valikoitunut Viron kahdeksan kärkeen.
Chin Chin on syntynyt rakkaudesta ja asiantuntijuudesta hyvään viiniä kohtaan. Paikka sopii vaativampaankin makuun, sillä valikoimasta löytyy peräti 800 viiniä. Hauska erikoisuus on, että samasta tilasta löytyy myymälä, josta voi halutessaan napata omat suosikkiviinit mukaansa.
Persoonallisesti sisustettu Chin Chin panostaa viinien ohella tunnelmaan. Paikka on ilmeeltään moderni ja freesi; DJ-pöytä muistuttaa, ettei viinibaarissa tarvitse aina soida pehmeä jazz. Ei siis ole ihme, että juuri nuoret ovat löytäneet Chin Chinin. Itse asiassa viinibaareille epätyypilliseen tapaan valtaosa asiakkaista on nuoria naisia. Erityisesti viikonloppuisin nimekkäät DJ:t vetävät paikalle nuorta väkeä. Silloin arkena rauhallisessa baarissa on tunnelma taatusti katossa. Jos liikkeellä on päiväsaikaan, tai viinit eivät muusta syystä nappaa, voi paikalle pistäytyä juomaan espresson tai cappuccinon. Kevätauringon suosiessa kannattaa juoma tietenkin nauttia terassilla, josta avautuu näkymä merelle.
Vaikka keittiötä ei ole, tarjoillaan baarin puolella tapaksia. Listalta löytyy muun muassa laadukkaita juustoja ja salamia, sekä italiasta tuotua paprikaa ja artisokkaa. Pesto ja focaccia ovat välimerellisistä ruoistaan tunnetun, Michelin-oppaassa mainitun Mantel ja Korstenin valmistamia. Osaavalta sommelierilta kannattaa kysyä vinkkejä viinien ja juustojen yhdistelmistä.
Chin Chin järjestää pari kertaa kuussa myös kiinnostavia viinikursseja. Jos paikalle osuu oikeaan aikaan, voi hypätä mukaan vaikkapa Italian kiertomatkalle tai uppoutua kuohuviinien matkaan sommelierin johdolla. Hintaan kuuluvat viinien lisäksi myös naposteltavat. Wine tasting on toki varattavissa myös yksityisille ryhmille. Chin Chin tarjoaa räätälöityjä tapahtumakokonaisuuksia, jotka suunnitellaan yhdessä henkilökunnan kanssa.
Chin Chinin yhteydessä palveleva viinimyymälä Veinisober on monelle matkaajalle entuudestaan tuttu sataman läheisyydestä. Premium-viineihin keskittyvästä pikkupuodista löytyy kuitenkin yllättävän kattava valikoima kotiinviemisiä. Toki sama valikoima löytyy myös verkosta. Vaikka nettishoppailijoita Viron ulkopuolelta ei syrjitä, on verkkokaupan tarjonta toistaiseksi esillä vain viron kielellä. Mainittakoon myös, että rekisteröitymällä kanta-asiakkaaksi joko verkkokaupassa tai Kalarannan myymälässä, kaikki tuotteet ovat -20% halvempia. Chin Chinin verkkosivut puolestaan palvelevat asiakkaita sujuvalla suomella. Siellä on kätevä käydä tutustumassa viinilistaan, tuleviin wine tasting -tapahtumiin ja vaikkapa hoitaa pöytävaraukset etukäteen!
Osoite: Kalaranna 8/11, 10415 Tallinna
Aukioloajat Ti – La 11.00 – 00.00, Ma – Su 11.00 – 23.00
Chin Chinin nettisivut: https://chinchin.ee/fi/
Chin Chin Instagramissa: https://www.instagram.com/chinchinveinibaar/