Narva Kohvik on legendaarinen kahvila, jonka historia ulottuu vuosikymmenien taakse. Kahvilalla on ikää 70 vuotta ja se on pysynyt miltei muuttumattomana aikansa alusta saakka. Vuonna 1947 perustettu kahvila aloitti toimintansa neuvostovallan aikana ja on nähnyt Neuvostoliiton hajoamisen sekä sen jälkeisten vuosien kehityksen aina tähän päivään saakka. Maailma ympärillä on muuttunut hurjaa vauhti, mutta Narva Kohvikissa aika tuntuu pysähtyneen.
Kahvilaan astuessa voi historian havinan aistia. Narva Kohvikin sisustus on saanut jäädä ennalleen, eikä sitä ole kalusteiden osalta uusittu modernimpaan suuntaan. Puiset, ehkä hiukan kolkot pöydät ja penkit ja seinien paneelit ovat palvelleet hyvin monta kymmentä vuotta ja ovat ehdottomasti myös osa paikan viehätystä. Nykypäivästä muistuttaa kakku- ja leivosvitriinien pitkät ja herkullisen näköiset rivit sekä ikkunoista näkyvä vilkas Narva maantee. Tunnelma on kaurismäkeläisen simppeli, nostalgisella tavalla synkkä, jolle oman lisänsä antaa kuivahko palvelu. Palvelu ei missään nimessä ole huonoa, vaan tarjoilija tulee ottamaan pöydästä tilauksen. Small talk ja tekopirteys puuttuvat, mikä kyllä ainakin suomalaiseen makuun sopii.
Narva Kohvikin listalta löytyy pitkä lista erilaisia kakkuja, piiraita ja pullia. Lisäksi löytyy laaja valikoima erilaisia suolaisia leipomotuotteita. Kahvilassa tarjoillaan myös lämpimiä pääruokia, kuten paneerattua kana snitzeliä ja kievin kotlettia. Lisäksi listalta löytyy tuoreita salaatteja, keittoja sekä majoneesipohjaisia salaatteja. Menussa on riittävästi valikoimaa monenlaiseen nälkään, mutta kovin modernia fuusioruokaa ei Narva Kohvikista kannata etsiä. Kahvilan parhaimmistoon kuuluvat slaavilaistyyppiset annokset, kuten piirakat, hapankermaleivokset sekä pelmenit. Kahvilasta voi myös ostaa leivoksia ja muita tuotteita mukaan tai tilata tuotteita catering-palveluna vaikkapa juhliin.
Keskeisestä sijainnistaan huolimatta sen vaatimaton ja modernimpien kahviloiden ja ravintoloiden varjoon jäävä julkisivu on pitänyt sen piilossa isoilta turistivirroilta. Vaatimattomasta ulkonäöstä huolimatta kahvila on sisältä kotoisa ja sen annokset ovat erittäin maltillisesti hinnoiteltuja. Satamasta kahvilaan on helppo ja lyhyt matka. Kahvilan suurista ikkunoista on mukava seurata aina vilkkaan Narva maanteen menoa.
Narva Kohvik sopii hyvin nostalgian nälkäiselle ja historiasta kiinnostuneelle Tallinnan matkaajalle. Herkullisen tarjonnan lisäksi se tarjoaa aikamatkan vuosikymmenien takaiseen Tallinnaan.
Osoite: Narva mnt. 10
Nettisivut: http://narvakohvik.ee/
Aukioloajat:
Ma-Pe 8.30-19.00
La 10.00-19.00
Su 10.00-18.00