Kohtuotsan näköalatasanne
Nähtävää ja tehtävää

Tallinnan parhaimmat maisemat – näistä kohteista aukeavat kaupungin hienoimmat näkymät

Tallinna sijaitsee meren rannalla, ja kun kaupungissa on vielä hieman korkeuseroja sekä runsaasti historian eri kerrostumia, komeita erityyppisiä maisemia riittää ihailtavaksi.

Listasimme valikoiman Tallinnan parhaimpia maisemapaikkoja. 

Tallinnan Televisiotorni 

Tallinnan Televisiotorni on ainakin korkeutensa puolesta Tallinnan maisemapaikka numero 1. Torni itsessään on 314 metriä korkea, mutta sen näköalatasanne on “vain” 170 metrin korkeudella.

Tornin ulkopuolella kiertävällä tasanteella voi hyvällä onnella ja kirkkaalla säällä nähdä jopa Suomeen asti, muista maisemista puhumattakaan. 

Piritan ranta

Samalla suunnalla kuin Televisiotorni onn Piritan ranta ja keskustasta rannalle vievä rantatie pyörä- ja kävelyteineen. Rannan ja rantatien maisemat ovat kuin joka päivä eri valoissa ja väreissä vaihtuva maisemataulu. 

Maarjamäen muistomerkki ja kommunismin uhrien muistomerkki

Piritan rantatien varrella sijaitsee kaksi näyttävää muistomerkkiä: Maarjamäen muistomerkki, jonka näkyvin osa, 35-metrinen obeliski, valmistui vuonna 1960.

Aivan vieressä on kommunismin uhrien muistomerkki, joka avattiin vuonna 2018. Kummankin muistomerkkialueen yläosista on komeat maisemat merelle. Kannattaa huomoida, että Maarjamäen muistomerkki alkaa olla sen verran huonokuntoinen, että sen päällä liikkumista on turvallisuussyistä rajoitettu.

Linnahall

Linnahall, vaikuttava betonimöhkäle Tallinnann satamassa, ei palvele enää konserttisalina, mutta sen katolle voi edelleen nousta ihailemaan maisemia merelle ja kaupunkiin. Samalla voi miettiä, miten Tenet-elokuvaa kuvattiin Linnahallin salissa

Paksun Margareetan tornin katto

Paksun Margareetan torni Tallinnan vanhankaupungin satamanpuoleisella reunalla on yksi Viron merimuseon yksiköistä. Tornin katolla on terassikahvila, josta aukeaa huikeat maisemat värikkääseen Vanhaankaupunkiin ja merelle. 

Toompeanmäki 

Vanhankaupungin keskellä kohoava Toompeanmäki on klassinen Tallinnan maisemakohde, jossa on useita eri suuntiin kaupunkia avautuvia näköalatasanteita . Tunnetuimpia maisemapaikkoja lienevät mäen pohjoispuolella oleva Kohtuotsan näköalatasanne sekä Patkulin näköalatasanne, josta voi katsella esimerkiksi Telliskiven suuntaan.

Harjumägi

Harjumägi Vapaudenaukion reunalla, Vapaudenristin takana, saattaa jäädä maisemapaikkana huomaamatta. Sieltä ei näe samalla tavoin kauas kuin vaikkapa Toompealta tai lähempää merta, mutta maisema yli Vapaudenaukion ja keskustan on silti erittäin kuvauksellinen. Instagrammeri voi napata kuviin Tallinn-tekstillä koristellun puistonpenkin. 

Paljassaaren niemi

Pohjois-Tallinnassa sijaitseva Paljassaaren niemi ja siellä sijaitseva Pikakarin ranta ovat hienoja, helppoja päiväretkikohteita. Paljassaaresta aukeavat näkymät Tallinnan ja meren suuntaan sopivasti eri tavalla kuin toiselta puolen Tallinnanlahtea. Lue Paljassaarea esittelevä juttumme tästä.

Viru-hotellin KGB-museon terassi 

Katso Tallinnan keskustassa liikkuessa ylös! Original Sokos Hotel Virun katolla on vanhempi ja uudempi hotellikyltti. Vanhemman Hotell Viru -kyltin takana on hotellissa sijaitsevan KGB-museon terassi. Kesäiltana sieltä avautuvat maisemat kuuluvat ehdottomasti kaupungin kärkikastiin. 

Kuvat: jutun pääkuva Tallinnan matkailutoimisto / Kadi-Liis Koppel, muut kuvat
parastatallinnassa.com

Hi, I’m Henrik

Tilaa Lonkerot ja muut juomat nopeasti ja edullisesti Virosta!

X