Musta kiekkopuhelin työpöydällä, taustalla neuvostoaikainen ilmoitustaulu ja KGB-museon paperi Viru-hotellissa
Nähtävää ja tehtävää

KGB-museossa pääsee tutustumaan neuvostoaikaiseen vakoilukeskukseen

Päivitetty 11.12.2020 · Julkaistu 19.1.2017

Yksi Tallinnan mielenkiintoisimmista nähtävyyksistä, KGB-museo, sijaitsee Viru-hotellin ylimmässä kerroksessa. Vuonna 1972 valmistuneen hotellin korkeudeksi ilmoitettiin aikanaan 22 kerrosta, mutta todellisuudessa itse hotelliosan yläpuolella oli vielä yksi, salainen kerros: KGB:n vakoilukeskus. Itse asiassa koko hotelli oli rakennettu siten, että jokaista vierasta ja työntekijää saatettiin salakuunnella.

Nykyään tähän neuvostoaikaiseen keskukseen pääsee tutustumaan opastetuilla kierroksilla. Osa kierroksista on suomenkielisiä, ja myös itse tarina liittyy osaltaan Suomeen: Viru-hotellin rakensivat suomalaiset työmiehet. Pienehkössä museossa pääsee ihmettelemään vanhaa vakoiluvälineistöä ajalta, jolloin virallinen totuus ja käytännön todellisuus olivat kaksi hyvin eri asiaa. Ehkä mielenkiintoisinta kierroksessa ovat kuitenkin oppaan tarinat, jotka kuulostavat nykypäivän maailmassa järjettömiltä.

Opastettu kierros vakoilukeskukseen kannattaa varata ennakkoon, sillä museo on hyvin suosittu etenkin sesonkiaikaan. Suomen- ja englanninkielisiä kierroksia on useamman kerran päivässä, mutta ennakkovaraus kierrokselle tarpeen.

Sokos Hotel Viru
Viru Väljak 4

+372 6809 300
Museon nettisivut

Kirjoittaja: Parasta Tallinnassa

Parasta Tallinnassa -toimituksella on yli 15 vuoden kokemus Tallinnasta. Kirjoitamme ravintoloista, nähtävyyksistä, ostospaikoista, hotelleista, liikkumisesta ja muista matkailijalle tärkeistä aiheista suomalaisen näkökulmasta. Tarkistamme hinnat, aukioloajat, osoitteet ja muut käytännön tiedot mahdollisuuksien mukaan virallisista lähteistä ja päivitämme oppaita säännöllisesti.