Juhan Kuusi dokfoto
Nähtävää ja tehtävää

Juhan Kuusi Dokfoto Keskus nostaa peilin yhteiskunnan epäkohtien eteen

Pohjois-Tallinnan kulttuuritarjonta on hiljattain saanut kaksi merkittävää lisäystä. Alkukesästä avautunut Fotografiska sai aikaan kaivattua pöhinää ja piristystä boheemiin Telliskiven alueeseen. Loppusyksystä avautui toinen valtava satsaus, Kai Taidekeskus entiseen sukellusvenesatamaan Noblessneriin.

Dokumentaarista valokuvataidetta ja tärkeitä aiheita

Kulttuurista kiinnostuneen kannattaakin suunnata Kalamajan suuntaan ja isojen taidenäyttelyiden lisäksi tutkia myös pienet galleriat ja näyttelytilat, joita alueella myös riittää. Ihan Fotografiskan vieressä sijaitsee esimerkiksi Juhan Kuusi Dokfoto Keskus.

Juhan Kuusi Dokfoto Keskus on omistettu virolaiselle dokumentaariselle valokuvaukselle. Dokumentaarinen valokuvaus on yksi valokuvauksen vanhimmista ja arvostetuimmista muodoista. Se yhdistää journalistikuvausta ja perinteistä vaokuvausta. Dokumenttikuvaus pitää sisällään tavanomaisten asioiden kuvausta ja merkittävien tapahtumien, kuten sotien ja luonnonkatastrofien taltioimista.

Juhan Kuusi Dokfoto Keskus pyrkii näyttelyissään tuomaan esille niin yksilöiden tarinoita kuin myös maailmaa ravisuttavia tapahtumia. Valokuvagalleria haluaa näyttelyillään tuoda esiin yhteiskunnan epäkohtia, kuten sukupuolten välistä epätasa-arvoa. Se haluaa myös puolustaa ihmisoikeuksia, antaa ja voimistaa vähemmistöjen ääntä sekä luoda yhteyksiä ja ymmärrystä ihmisten välille.

Valokuvagallerialla on vahva yhteiskunnallinen viesti

Valokuvagallerialla on siis vahva yhteiskunnallinen viesti ja se viestiikin nettisivuillaan haluavansa ottaa vahvasti kantaa ihmiskuntaa ravisteleviin kysymyksiin. Esillä olevien valokuvien tehtävä on ravistella ajattelemaan, herättää empatiaa ja rakentaa siltoja erilaisten ihmisten välillä.

Juhan Kuusi dokfoto keskus
Tällä hetkellä valokuvagalleriassa on käynnissä Jyri Pitkäsen ja Eveliina Talvitien näyttely ”Catch Me”, joka vie kävijän kehitysvammaisten lasten koteihin ympäri maailmaa.

Toisin kuin Fotografiskan näyttelyt, Juhan Kuusi Dokfoto Keskuksen näyttelyt ovat kaukana kaupallisuudesta ja aiheet välillä todenmukaisuudessaan riipaisevia. Galleria on perustettu  maailmalla mainetta niittäneen dokumenttivalokuvaajan, Juhan Kuusin muistolle. Virolaislähtöinen Kuus asui koko elämänsä Etelä-Afrikassa ja omisti sen dokumentaariselle valokuvaukselle. Kuus halusi töillään kuvata yhteiskuntaa todenmukaisesti. Hän uskoi, että valokuvat tarjosivat kaunistelemattoman peilikuvan, josta näkyi se, miten hän näki yhteiskunnan.  

Galleria on perustettu jatkamaan Juhan Kuusin perintöä

Juhan Kuusin perintö elää hänen nimeään kantavassa galleriassa, joka edelleen vie hänen missiotaan eteenpäin. Valokuvagalleria tarjoaa toisenlaisen kokemuksen, kuin vieressä kohoava ja uutuuttaan kiiltelevä Fotograafiska. Suosittelemme vierailemaan molemmissa. Jos haluat käydä katsastamassa molemmat galleriat samana päivänä, kannattaa ehkä aloittaa tästä galleriasta ja siirtyä sen jälkeen visuaalisesti näyttävään Fotograafiskaan. Juhan Kuusi Dokfoto Keskus on nimittäin melko koruton ja vakavat aiheet saattavat jäädä liikaa taka-alalle, mikäli on ensin saanut osansa Fotograafiskan yltäkylläisestä maailmasta. 

Yhteystiedot ja aukioloajat

Aukioloajat:
Ma-Su 12.00 – 19.00

Osoite:
Telliskivi 62a/5

Gallerian nettisivuilta löytyy tietoa meneillään olevista ja tulevista näyttelyistä.

Juhan Kuusi Dokfoto Keskus kartalla

Hi, I’m Parasta Tallinnassa

Tilaa Lonkerot ja muut juomat nopeasti ja edullisesti Virosta!

X