Suomen ja Viron lainsäädäntöjen erot rahapelien ja arpajaisten suhteen ovat herättäneet paljon keskustelua viime vuosina. Kun Suomessa arpajaislaki on tiukka ja säännelty erittäin voimakkaasti, Virossa lait eivät ole niin tiukkoja. Monet parhaat kasinot toimivatkin nykyään juuri Viron lisenssin alaisuudessa.
Virossa lisenssimalli on tuonut mukanaan avoimemmat markkinat rahapelimarkkinoille. Sen kautta Viron hallitus pystyy hankkimaan verotuloja myymällä lisenssejä ulkomaisille toimijoille. Suomessa sitä vastoin ollaan vieläkin valtion monopolissa, jonka päällimmäinen tavoite on hallita ja ehkäistä peliongelmia.
Tässä uutisessa tarkastelemme syitä, miksi Viron arpajaislaki on löyhempi kuin Suomessa ja mitä vaikutuksia sillä on ollut molemmissa maissa.
Viron lisenssimalli – miten se toimii ja eroaa Suomesta?
Viro kehittyy nopeaa tahtia, ja se siirtyi myös rahapelien osalta lisenssijärjestelmään vuonna 2010. Se oli merkittävä muutos aikaisempaan tilanteeseen, jossa valtiolla oli monopoli rahapelien suhteen. Muutos tarkoitti sitä että Viro myöntää lisenssejä rahapeliyhtiöille, mikäli ne täyttävät lisenssin ehdot ja säännöt.
Lisenssimallin ansiosta rahapelit ovat edelleen tarkasti säänneltyjä, mutta se luo samalla mahdollisuuden myös ulkopuolisille toimijoille aloittaa toimintansa Virossa. Sillä on ollut positiivinen vaikutus Virossa, koska valtio saa lisenssijärjestelmän ansiosta enemmän verotuloja kuin aiemmin.
Suomessa rahapeleihin liittyviä toimintoja hallinnoi valtion omistama Veikkaus. Sillä on Suomessa yksinoikeus tarjota rahapelejä suomalaisille. Mikäli jokin muu toimija esimerkiksi kohdistaa mainontaa ja rahapelejä suomalaisille, siitä voi seurata erilaisia sanktioita.
On kuitenkin huomionarvoista, ettei itse pelaaminen ole laitonta. Suomalaiset voivat halutessaan pelata millä tahansa nettikasinolla, mikäli niin haluavat.
Monopolin taustalla on ajatus kontrolloida Suomen rahapelimarkkinoita tiukalla rautanyrkillä, jonka päällimmäinen tavoite on ehkäistä rahapelaamisen liittyviä haittoja. Veikkauksen kautta saatavat tulot ohjataan valtiolle, joka taas voi kohdistaa niitä esimerkiksi kulttuurin ja urheilun tukemiseen.
Vaikka monopoli on toiminut suhteellisen hyvin aikaisemmin, internetin myötä se on alkaa tulla tiensä päätökseen. Kritiikkiä on kohdistettu varsinkin siihen, että monopoli jarruttaa alan kehitystä ja kilpailua.
Sääntely aiheuttaa rajoituksia varsinkin markkinointiin
Koska Virossa ja Suomessa on käytössä erilainen järjestelmä rahapelien osalta, se vaikuttaa paljon etenkin siihen, miten rahapeliyhtiöt voivat toimia näissä maissa. Virossa lisenssin saaneet yritykset voivat markkinoida palveluitaan virolaisille, kunhan ne noudattavat lisenssissä määritelty sääntöjä.
Suomessa ainoastaan Veikkaus voi markkinoida ja järjestää rahapelejä. Sen markkinointi säännellään tiukasti monopolin toimesta. Samoin muut toimijat eivät saa mainostaa palveluitaan suomalaisille.
Lisäksi Veikkaus ei saa antaa pelaajille bonuksia ja tai muitakaan etuja pelaamiseen liittyen. Tämä on taas johtanut siihen, että suomalaiset pelaajat ovat siirtyneet pitkälti ulkomaisille nettikasinoille.
Tällä hetkellä suomalaiset häviävät useita satoja miljoonia euroja vuodessa kasinoille, jolloin näitä rahoja ei voida kohdistaa esimerkiksi yleishyödyllisille järjestöille Suomessa. Trendi on ollut jatkuvasti kasvussa, johon Suomessakin on viimein herätty lainsäätäjien toimesta.
Suomessa edelleen rahapelien monopoli käytössä – muutoksia luvassa lähiaikoina
Suomessa on käyty viime aikoina paljon keskustelua siitä, tulisiko arpajaislakia uudistaa merkittävällä tavalla. Tämä johtuu pääosin siitä, että suomalaiset pelaavat yhä enemmän ulkomaisilla nettikasinoilla ja vedonlyöntitoimistoilla. Se on taas johtanut siihen, että Veikkauksen osuus kaikista suomalaisten pelaamista euroista netissä on enää noin 50 prosenttia.
Koska Veikkauksen osuus laskee jatkuvasti, se on herättänyt myös poliitikot toimimaan. Itse asiassa myös Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski on itse ehdottanut siirtymistä lisenssijärjestelmään.
Tällä hetkellä Suomessa vallitseekin mieliala, jossa monet asiantuntijat ovat lähes vaatimalla vaatineet lisenssijärjestelmän tuomista maahamme. Se toisi heidän mielestään paljon erilaisia etuja, kuten paremmat edellytykset kilpailla rahapelimarkkinoilla ja suurempia verotuloja valtiolle.
Kaikki tämä on johtanut siihen, että nykyinen Petteri Orpon johtama hallitus tulee todennäköisesti säätämään uudenlaisen lain rahapelejä varten viimeistään vuoden 2026 aikana. Tuolloin Suomessakin siirrytään uuteen lisenssimalliin, joten siinä mielessä elämme mielenkiintoisia aikoja.
Joka tapauksessa Viron ja Ruotsin esimerkit osoittavat lähes kiistatta, että lisenssimalli voi olla erittäin tehokas ja toimiva malli lisenssijärjestelmän sijaan. Sen avulla valtio voi saada enemmän tuloja nettikasinoilta, jolloin rahat eivät päädy ulkomaisten toimijoiden kassoihin. Lisäksi lisenssijärjestelmän avulla on helpompi valvoa nettikasinoiden toimintaa ja rajoittaa laittomuuksia.