Vastikään Kalamajaan avattiin uusi, söpö pikkukahvila. Vanhan puutalon kellarikerrokseen Salme- ja Tööstuse -kadun kulmaan avautunut Salme kohvik on kahden sisaruksen perustama ja pyörittämä kahvila. Kahvilasta kerrotaan, että kaikki sen tuotteet pyritään tekemään mahdollisuuksien mukaan itse. Tarjolla onkin leivonnaisia ja kakkuja, jotka saavat veden herahtamaan kielelle.

Vanhan puutalon kivijalkaan tuli vipinää
Pieni kahvila sijaitsee Kalamaja Kalmistuparkin lähettyvillä, ihan legendaarisen T35 Bakery & Specialty Coffee -aamiasravintolan vieressä, joka on valitettavasti sulkenut ovensa pysyvästi. Kahvilasta on noin vartin kävelymatka Noblessneriin ja Telliskiveen. Viehättävän kivijalkakahvilan taustalta löytyy sisarukset, jotka työllistävät itsensä kahvilalla. Aikaisemmin parivaljakko on jo vaikuttanut ravintolamaailmassa pyörittämällä ruokarekka -bisnestä Haapsalussa.
Tarkkasilmäinen kulkija saattoi huomata jo viime talvena, että kauniin puutalon alakerrassa oli jotain meneillään. Remonttipöly leijaili kadulla ja verkkaan koronakevään aikana kadun kulmauksessa kävi vipinä. Noin kuukausi sitten naapuruston iloksi ja onneksi ovet viimein avautuivat. Salmen ja Tööstusen kulmasta saa nyt kahvia ja suuhunpantavaa, vaikka valitettavasti monen suosikkiaamiaiskahvila T35 onkin lopettanut toimintansa.
Perinteisten kahvilaherkkujen lisäksi valikoimasta löytyy terveellisiä vaihtoehtoja sekä myös cocktaileja
Salme kohvikin valikoimasta löytyy perinteisiä kahvilatuotteita ja myös terveellisiä vaihtoehtoja ja jopa cocktaileja. Suurin osa leivonnaisista on omaa tuotantoa ja kahvilassa vallitseekin oikealla tavalla viehättävän kotikutoinen tunnelma. Vitriinistä löytyy kinkulla täytettyjä croissantteja ja herkullisen näköistä juustokakkua. Tiskillä komeilee iso kasa erilaisia tuoreita leivonnaisia. Italialaisessa kahvikoneessa valmistuu niin espressot, latte kahvit kuin americanotkin.




Lisäksi kahvilassa voi nauttia vaikkapa raparperi gin tonicin, aperol spritzin tai mimosan. Listalta löytyy myös lämpimiä voileipiä, smoothieta, mureaa banaanileipää ja mysliä. Juomapuolelta löytyy kahvien ja drinkkien lisäksi myös tuorepuristettuja mehuja sekä herkulliselta kuulosta oreo-milkshake.



Salme kohvikissa on vain muutama asiakaspaikka. Kahvit voi nauttia myös pienellä terassilla ulkona. Vaikka tilat ovat kompaktit, on runsailla viherkasveilla sisustettu vaalea tila ilmava ja raikas. Salme kohvik edustaa perinteistä korttelikahvilaa, johon on mukava poiketa hakemaan kahvit mukaan tai istumaan ystävän kanssa hiukan pidemmäksikin aikaa. Suosittelemme tutustumaan tähän kahvilaan ja sen viehättäviin naapurikatuihin, joissa aito Kalamajan tunnelma on parhaimmillaan. Telliskivestä Salme kohvikiin kävelee suorinta tietä noin vartissa, mutta neuvomme varaamaan matkaan aikaa ainakin kaksinkertaisen ajan, sillä kävelyreitin varrelta löytyy monta kuvauksellista katua.
Yhteystiedot ja aukioloajat
Osoite: Salme 19
Aukioloajat:
To-Pe 11.00 – 18.00
La 10.00 – 15.00
Salme kohvikin Facebook-sivuilta löytyy tietoa kahvilasta.