Viron taidemuseoon kuuluvassa taidemuseo Kumussa avattiin helmikuussa uusi virolaista taidetta esittelevä perusnäyttely nimeltä Identiteettimaastot – Viron taide 1700–1945. Uusi näyttely juhlistaa samalla Kumun 15. toimintavuotta.
Pääasiassa maalaustaiteesta koostuva näyttely on hieno katsaus virolaisen taiteen ja samalla tietysti koko Viron historiaan. Voi hyvin sanoa, että jos haluaa yhdellä katsauksella saada kätevästi kokonaiskäsityksen virolaisesta taiteesta, Identiteettimaastot-näyttely on siihen oikea valinta.
Näyttelyssä voi nähdä lukemattomia Viron taiteen klassikkoteoksia esimerkiksi Johann Köleriltä, Ants Laikmaalta, Kristjan Raudilta sekä Eduard Wiiraltilta.
Näyttelyn kuraattorit Linda Kaljundi ja Kadi Polli ovat lisäksi nostaneet erillisinä teemoina esille muun muassa naistaiteilijoiden aseman, historiallisen vaikenemisen ajan sekä modernista unelmoimisen aikakauden. Muutamia nyt esillä olevista naistaiteilijoiden töistä nähtiin myös talvella 2019–2020 Kumussa olleessa naistaiteilijoiden näyttelyssä.
Vaikuttava osa näyttelyä on Purje-niminen tilainstallaatio (tämän jutun pääkuvassa), joka koostuu 52 potretista, jotka kuvaavat oman aikansa baltiansaksalaista yhteiskunnan kermaa.
Uusi perusnäyttely aukesi hankalaan aikaan, sillä 1.3. voimaan tulevien uusien koronarajoitusten takia Kumu on kaikkien museoiden tapaan suljettu ainakin koko maaliskuun. Perusnäyttelyn ehtii kuitenkin nähdä myöhemmin, vaikka rajoitukset venyisivätkin.
Viron taidemuseon muita näyttelyitä
Talven aikana Viron taidemuseon muissakin yksiköissä on avattu uusia näyttelyitä. Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitsevassa Adamson-Ericin museossa Aivan Kumun lähellä sijaitsevassa Mikkelin museossa voi tutustua perusnäyttelyn lisäksi Kaljo Põllun Mytologinen muinaismaailma -näyttelyyn.
Aivan Kumun lähellä sijaitsevassa Mikkelin museossa puolestaan voi ihailla perusnäyttelyä ja marraskuussa avattua Maisemien matkassa -nimistä vaihtuvaa näyttelyä.
Yhteystiedot ja aukioloajat:
Taidemuseo Kumu, Weizenbergi 34 / Valge 1. Koronarajoitusten takia museo on suljettu ainakin maaliskuun 2021. Uudet aukioloajat kannattaa tarkistaa huhtikuussa.
Kuvat: ylimmäisen kuvagallerian kuvat Viron taidemuseon kuvapankki, muut kuvat Parasta Tallinnassa -toimitus