Flo Kasearu Majamuuseum

Flo Kasearun Majamuuseum on hiukan erilainen museokokemus, joka nykytaiteesta kiinnostuneen kannattaa Tallinnassa kokea. Ennen kuin mennään itse museovierailuun, on ensin paikallaan kertoa hiukan itse taiteilijasta ja siitä, kuinka talo päätyi hänen kodikseen ja taidemuseoksi.

 

Flo Kasearu Majamuuseum

Kuvassa Flo Kasearun isovanhemmat.

 

Flo Kasearu on vuonna 1985 syntynyt virolainen taiteilija, jonka työt käsittelevät yhteiskunnallisia teemoja kuten lamaa, patriosmia ja nationalismia sekä kotiväkivaltaa. Kasearu kuvailee itseään sesongeittain eläväksi, kokeilevaksi taiteilijaksi. Hän ei ole kiinnostunut niinkään tietystä mediasta taiteen välineenä, vaan valitsee kanavan sen mukaan, mikä on sopivin juuri sille työlle. Hän käyttää töissään ennakkoluulottomasti julkista sekä yksityistä tilaa. Kasearun taiteessa ironia on estetiikkaa tärkeämpää.  Flo Kasearu on nuoresta iästä huolimatta ehtinyt tehdä useita näyttelyitä ja projekteja ympäri maailmaa. Hän myös voitti Viron nykytaidemuseon myöntämän Köler -palkinnon vuonna 2012. Tällä hetkellä Kasearun työ There and Back Again on esillä Helsingin Kiasmassa. Vuodesta 2013 hän on toiminut Flo Kasearun kotimuseon johtajana.

 

Flo Kasearu Majamuuseum

Majamuuseumin teoksiin lukeutuu myös kuivuneiden kukkien kokoelma.

 

Flo Kasearun Majamuuseum sijaitsee Pelgulinnassa vuonna 1911 rakennetussa talossa. Talon ostivat Flon isovanhemmat, jotka vuokrasivat suurimman osan huoneistoista maksaakseen ison, taloa varten ottamansa lainan takaisin. Toisen maailmansodan jälkeen Viro liitettiin Neuvostoliittoon ja samalla myös Kasearun isovanhempien talosta tuli kansallisomaisuutta.  Isovanhemmat piiloutuvat mahdollista Siperian karkoitusta pakoon Viron maaseudulle ja heidän taloonsa asettuivat uudet asukkaat. Neuvostoliiton hajottua  vuonna 1991 Viron kansalaiset saivat anoa neuvostoaikana heiltä vietyjä kiinteistöjä takaisin. Prosessin kautta talo palasi takaisin Flon isovanhempien omistukseen. Isovanhempien siirryttyä ajasta ikuisuuteen talon perivät Flo ja hänen äitinsä vuonna 2009. 

 

Aluksi rakennukseen, joka oli ollut osittain vandaalien valloittama ja kärsinyt ryöstelystä sekä vaurioista, muutti sillä hetkellä köyhää opiskelijaelämää viettänyt Flo. Hän kutsui taloon asumaan myös ystäviään. Ystäväporukka kunnosti taloa yhdessä ja samalla sen merkitys yhteisöllisenä taidetilana alkoi muotoutua. Vuonna 2013 Flo avasi taloon kotimuseonsa, joka on omistettu hänen omalle taiteelleen ja käsittelee erityisesti taiteilijan elämän haasteita kotona äitinä ja talonomistajana. Talossa asuu Flon lisäksi muita taiteilijoita ja luovan alan työntekijöitä, joille hän haluaa tarjota asumisvaihtoehdon, joka mahdollistaa työskentelyn alalla, jossa palkat ovat pieniä.

 

Flo Kasearu Majamuuseum

Pihasaunan kynttilänpidikkeinä toimivat taiteilijasta tehdyt kipsiveistokset.

 

Talon historia ja sen päätyminen Flon taiteen esittelytilaksi sekä hänen isoimmaksi taideprojektikseen on itsessään jo mielenkiintoinen tarina. Flon johtama museokierros nostaa tarinan uusiin sfääreihin antaen kävijälle mahdollisuuden päästä osaksi talon tarinaa. Flo ottaa vieraat lämpimästi vastaan ja tarjoaa teetä, joka on valmistettu talon puutarhan yrteistä. Samalla hän aloittaa kierroksen kertomalla talon historiasta eläväisesti ja hauskasti heitellen väliin mielenkiintoisia anekdootteja talosta, siellä asuvista ihmisistä ja kahdesta kissasta, jotka myös osallistuvat kierrokseen varastaen välillä huomion Flon taiteesta.

 

Kuten sanottu, koko talo on alati muuttuva taideprojekti ja ympäri sisä- ja ulkotiloja on esillä Flon taidetta. Kierros etenee rappukäytävästä talon pihalle, jossa on muun muassa korealainen puutarha vuorineen, valtava tsunamibanneri ja sauna, jonka Flo lämmittää säännöllisesti ja kutsuu saunomaan muita taiteilijoita tai taiteesta kiinnostuneita. Talon kellarista löytyy tehdas, joka kyseenalaistaa start up -kulttuuria, jossa tuotteen tai idean kauniiksi kuorruttaminen on tärkeämpää, kuin itse idea tai käyttötarkoitus. Flo Kaseuaru käsittelee taitavasti kulttuurin ja vallitsevan ajan ilmiöitä pilke silmäkulmassa. Modernin nykytaiteen edustajana Flo on virkistävän maanläheinen ja hänen ironian tajunsa antaa raskaillekin aiheille tarttumispinnan. Flon taiteessa on myös hyvin inhimillinen näkökulma ja esimerkiksi takapihalta vintille johtavan rappukäytävän seinille Flo on ripustanut pelkojaan talonomistajana. Kierroksen aikana Flo johdattaa vieraat myös omaan asuntoonsa ja lopuksi lasketaan portaiden tilalle rakennettua liukumäkeä pitkin takaisin alakertaan ulko-oven tuntumaan.

 

Flo Kasearu Majamuuseum

Kierroksella vieraillaan myös taiteilijan asunnossa.

 

Vierailu Flo Kaseurun Majamuuseumissa on kuin seikkailu Peppi Pitkätossun talossa. Taiteilijan ilmeikäs tapa kertoa töistään, kotimainen tuntu ja autenttisuus tekevät vaikutuksen. Paikalta poistuessa pää on täynnä inspiraatiota ja Flolta tarttunutta elämäniloa. Flo Kaseaurun Majamuuseum sopii nykytaiteesta kiinnostuneille ja niille, jotka haluavat museokierrokselta interaktiivisuutta.

 

Talomuseoon tulee sopia etukäteen vierailuaika Flon kanssa museon nettisivujen kautta. Kierros maksaa 7 euroa henkilöltä.

 

Vierailun sopiminen ja Majamuuseumin nettisivut: flokasearu.eu/muuseum

 

Taiteilija Flo Kasearun nettisivut: www.flokasearu.eu

 

 

Flo Kasearu Majamuuseum

Talon pihalla on korealainen puutarha vuorineen.

 

Flo Kasearu Majamuuseum

Taiteilijan kissa osallistui kierrokselle ja vei välillä huomion itse taiteilijalta.

 

©2019 - Parastatallinnassa.com

Log in with your credentials

Forgot your details?