Hei olen Nina Salokorpi, 35 vuotias kauneuden ja hyvinvointialan sekä myynnin ja markkinoin parissa työskentelevä yrittäjä. Olen kotoisin pääkaupunkiseudulta, mutta monien mutkien kautta olen päätynyt elämään Tallinnassa nyt jo yhdeksättä vuotta. Olen koulutukseltani kosmetologi, parturikampaaja sekä esteettinen hoitaja. Olen aikaisemmin pyörittänyt montaa omaa kauneussalonkia sekä lisäksi työskennellyt plastiikkakirurgian parissa. Olen koulutukseltani myös merkonomi.
Tarkoitukseni oli tulla Tallinnaan osaksi töiden takia vuonna 2014, mutta niin vain on hujahtanut nämä vuodet elämää lahden toisella puolella tähän päivään asti. Puhun sujuvasti äidinkieleni suomen lisäksi viroa, ja meillä kotona onkin hieman kaksikielinen sekamelska. Perheeseeni kuuluu 2 lasta – 7 vuotias poika Radovan ja 14 vuotias tytär Carmen, lisäksi 4 koiraa sekä aviomies.
LUE MYÖS: Tallinna on aurinkoisten terassien kaupunki – katso parhaat paikat täältä!
Työskentelen tällä hetkellä kauneusalan vaikuttajana ja konsulttina eri yrityksille, lisäksi teen hommia markkinoinnin ja myynnin parissa. Minulla on myös oma kosmetiikan maahantuontiyritys Virossa. Olen ollut ikääni nähden monessa mukana, tutuksi ovat tulleet missikisat, erilaiset tv-ohjelmat ja DJ:n ura. Lisäksi urheilu on aina ollut tärkeä osa elämääni ja olenkin kilpaillut myös fitness -lajeissa. Nykyään kuitenkin urheilen voidakseni hyvin ja pysyäkseni kunnossa, sana fitness on enemmänkin elämäntapa. Tämän lisäksi perheessämme on tosiaan monta koiraa, ja olen yksi Viron menestyneimmistä Amerikan Staffordshire terrierien kasvattajista.
Kauneudenhoito ja hyvinvointi, sekä kauniit esteettiset asiat ovat olleet minulle tärkeitä jo nuoresta asti. Tulevan kesän 2022 yksi suurimmista projekteista tuleekin olemaan nyt tämän blogin kirjoittaminen. Blogi on itseasiassa saanut ideansa ja alkunsa jo muutama vuosi sitten, ja koin että nyt olisi se aika toteuttaa. Ideana on tuoda teille kaikille lukijoille parhaimmat vinkit kauneudenhoidon parista juurikin täältä Tallinnasta.
Tästä sai alkunsa Kaunis Tallinna lifestyle -blogi. Olen jo vuosia saanut viestejä tutuilta ja tuntemattomilta, mihin kannattaisi suunnata vierailulla Tallinnassa, kun kyseessä on kauneushoitola, kampaamo, ripset, kynnet tai oikeastaan mikä tahansa asia mikä kauneudenhoitoon liittyy. Koska olen asunut täällä jo niin kauan, julkean väittää että tiedän kokemuksesta minne kannattaa suunnata ja minne välttämättä ei.
Yllättävän paljon ottaa aikaa vastailla erikseen kaikille, vaikka mielelläni sitä teenkin, koin että tällaiselle sivustolle olisi tarvetta. Paikka mihin on koottu Tallinnan parhaimmat kauneusvinkit. Kaunis Tallinna -sivustolta löydät siis jatkossa parhaimmat vinkit yhdestä paikasta seuraavalle Tallinnan vierailullesi. Jatkossakin saat toki ottaa minuun yhteyttä suoraan. Mutta haluan jakaa nämä vinkit, jotka vuosien aikana täällä ollessa olen löytänyt ja hyväksi todennut teille kaikille lukijoille!
LUE MYÖS: Tallinnan kosmetiikkamyymälät
Luvassa on kampaamoiden ja kauneushoitoloiden lisäksi, hammaslääkäreitä, spa- ja hieronta paikkoja, ripsi- ja kynsiteknikkoja yms. Paikat, joita tulen teille esittelemään ovat sellaisia, jotka olen itse kokenut ja kokeillut, sekä julkean niitä suositella eteenpäin.
Lisäksi tulen esittelemään uutuuksia sekä mielenkiintoisia kauneudenhoitoon liittyviä kohteita, joissa kannattaa Tallinnan vierailulla piipahtaa. Paljon uutta ja mielenkiintoista tulossa!
Tervetuloa mukaan, kannattaa ottaa seurantaan myös Kaunis Tallinna Instagram -tili sekä Facebook -ryhmä. Siellä voimme jakaa Tallinnan kauneusvinkkejä myös yhdessä toisillemme!
Kauneus terveisin,
Nina