Rataskaevu 16 on monelle Tallinnan kävijälle jo tuttu ravintola. Mikäli et vielä ole ehtinyt tutustumaan tähän vanhassa kaupungissa sijaitsevaan jo klassikoksi muodostuneeseen paikkaan, kannattaa seuraavalla reissulla ehdottomasti käydä lounaalla tai illallisella Rataskaevussa.
Ravintola Rataskaevu 16 on nimetty osoitteensa mukaisesti. Ravintolasta kerrotaan, että perustamisvaiheessa kaikki muu oli ravintolan toimintaan, ruokaan ja palveluun liittyvät asiat olivat tekijä porukalle selvää pässinlihaa.
Ainut asia, mitä he eivät onnistuneet päättämään oli ravintolan nimi, joten lopulta he päätyivät kutsumaan ravintolaa sen katuosoitteen mukaisesti. Rataskaevu 16 sijoittuu todella kauniiseen osaan vanhaan kaupunkia, pienen aukion reunalle. Huomaamattoman sisäänkäynnin takaa löytyy mitä kodikkaimman näköinen ravintola.

Heti oven takaa löytyy ystävällistä henkilökuntaa toivottamassa tervetulleeksi ja ohjaamassa pöytään. Tarjoilija tuo menun ja vettä pöytään viipyilemättä. Tämä ravintola onkin tunnettu hyvän ruuan lisäksi todella ystävällisestä ja asiantuntevasta palvelusta.
Tunnelma on rennon mukava ja täysissä pöydissä istuu hyväntuulisia ihmisiä. Ravintolan isoista ikkunoista voi ihailla kaunista kaupunkia ja sen vilskettä. Rataskaevu 16 on sisustettu maanläheisesti puisilla huonekaluilla, viherkasveilla ja retrohenkisillä lampuilla. Korkea tila tekee ravintolan yleisfiiliksestä modernin, vaikka ollaankin keskiaikaisessa rakennuksessa.
Herkullisia virolaisia makuja ja lähellä tuotettuja raaka-aineita
Rataskaevun menu nojaa kotimaisiin makuihin ja ravintolassa käytetään mahdollisuuksien mukaan paljon virolaisia ja lähellä tuotettuja raaka-aineita. Menun annokset sopivat erinomaisesti myös suomalaiseen suuhun. Alkuruokalistalta löytyy muun muassa paistettuja silakkafileitä, jotka tarjoillaan hillosipulin, tuoresalaatin ja tuorejuuston kera, graavilohta taimenenmädin kanssa ja fenkoli-artisokkasalaattia.
Alkuruuat ovat hyvän kokoisia ja useamman annoksen yhdistelmällä saa vatsansa täyteen, jos haluaa maistella useampia makuja ja jättää pääruoan väliin. Listalta löytyy myös alkuruuaksi tai pääruuaksi sopivia keittoja. Esimerkiksi sieni-hirvikeitto maustettuna muskottipähkinällä ja korianterilla on ihanan täyteläinen annos joko sellaisenaan tai herättelemään makunystyröitä ennen varsinaista pääruokaa.
Pääruokalistalta löytyy annoksia moneen makuun. Konstailemattomaan menuuseen kuuluvat esimerkiksi sian minipotkaa paistettujen sienien, savojinkaalen, omenan ja salvia-viherpippurikastikkeen kanssa, paistettua vaaleaa kalaa ja hirvipaistia juuresten kera. Listalta löytyy myös kaksi vaihtoehtoa vegaanista ruokavaliota noudattavalle.
Esimerkiksi herne-sipulipihvit uunipunajuurien, mustajuuren, osterivinokkaan ja omena-pinaattikreemin kanssa tarjoiltuna on täysin kasvisperäisistä raaka-aineista koottu. Ravintolan jälkkärilistalla on perinteisen pullavanukkaan lisäksi myös eksoottisempia vaihtoehtoja, kuten sinihomejuustokakkua porkkana-tyrnikastikkeen ja marjojen kanssa tarjoiltuna.

Rataskaevussa kaikki osa-alueet ovat kunnossa: ruoka, hinta ja palvelu
Kaikki Rataskaevu 16:ssa tarjolla olevat annokset ovat erinomaisen hyviä ja on todella vaikea nostaa yhtä yli muiden. Herkullinen lista, kohtuulliset hinnat ja ystävällinen palvelu eivät ole jääneet asiakaskunnalta huomaamatta ja Rataskaevu onkin todella suosittu, joten pöytä kannattaa varata niin lounaalle kuin illallisellekin.
Ravintolassa on myös erinomainen viinilista. Tarjoilijat osaavat suositella valitsemaasi annokseen sopivan juoman. Kesäisin ravintolalla on todella viehättävä terassi viereisessä porttikongissa, jossa on mukava ruokailla. Suosittelemme lämpimästi vierailemaan tässä ravintolassa!
Rataskaevu 16 kuuluu samaan ravintolaperheeseen Pegasuksen, Tabacin ja vastikään avatun Ülon kanssa.
Katso myös Rataskaevun omat nettisivut. Rataskaevu 16 löytyy myös Tripadvisorista ja Facebookista.
Täältä voit tsekata hashtagilla #rataskaevu16 merkattuja kuvia Instagramista.
Osoite: Rataskaevu 16, 10123 Tallinna
Puhelinnumero: +372 642 4025
Aukioloajat:
Ma-To 12.00 – 23.00
Pe-La 12.00 – 00.00
Su 12.00 – 23.00
Rataskaevu 16:n sijainti Google Mapsissa: