Lore Bistroo nousi heti avauduttuaan kaupungin kuumimpien ravintoloiden joukkoon. Noblessnerin vanhan sukellusvenesatama on toden teolla herännyt henkiin ja naapurustoon on viime aikoina avautunut monta kiinnostavaa kohdetta. Taidekeskus Kai avasi ovensa näyttävästi syyskuussa ja lokakuussa avautui myös koko perheen keksintötehdas, virtuaalitodellisuutta hyödyntävä Proto.
Bistro Loree toimii samassa rakennuksessa Taidekeskus Kain kanssa

Taidekeskus Kain kanssa samassa rakennuksessa meren äärellä sijaitsevan Lore Bistroon ei ole tarvinnut tehdä pitää kovaa meteliä itsestään. Ravintolan ovea on jopa hankala löytää, sillä ulkopuolella ei ainakaan vielä ole kylttiä tai juurikaan muuta viitettä sen olemassaolosta.

Ravintola saavutti heti suosion
Porukkaa ravintolassa kuitenkin piisaa. Lore Bistroon taustalla on suositun ravintola Umamin tiimi, joten uskollinen asiakaskunta on seurannut mukana, kun Umami pisti ovensa säppiin Kalasatamassa sijaitsevassa ravintolassaan.

Rentoa yhdessäoloa kauniissa ympäristössä
Lore Bistroon menu koostuu mutkattomasta ruuasta. Annokset on suunniteltu jaettavaksi. Tarjoilija kertoo, että ravintolan keittiö työskentelee omassa tahdissaan ja kaikki annokset tuodaan pöytään heti kun ne valmistuvat. Suupalat ja pääruuat tulevat siis todennäköisesti suurin piirtein samaan aikaan pöytään.

Tässä ravintolassa keskiössä onkin ruuasta ja seurasta nauttiminen. Pöytä täynnä toinen toistaan herkullisempia annoksia on mukava rupatella pidemmänkin tovin. Listalla on tarjolla hyvä valikoima viinejä sekä mm. omenasiideriä, joka on valmistettu henkilökunnan itse poimimista omenista.

Ravintolassa on viihtyisä tunnelma. Molemmissa saleissa on takka tuomassa tunnelmaa. Ikkunoista voi katsella merelle tummenevaan iltaan. Tehdasmiljöö on käytetty erinomaisesti hyväksi ja ravintolassa on ilmavaa sekä tilaa myös isommille seurueille.
Yhteystiedot ja aukioloajat
Osoite: Peetri 12
Aukioloajat:
Ma-To 12.00 – 22.00
Pe-La 12.00 – 23.00
Su 12.00 – 21.00
Lore Bistroon Facebook-sivuilta löytyy ravintolan menu ja lisätietoa ravintolasta.
Kehittyvävältä Noblessnerin alueelta löydät myös nämä mielenkiintoiset kohteet:
- Tallinnan hienoimpiin fine dining -ravintoloihin kuuluva 180 kraadi
- Panimoravintola Põhjala Tap Room
- Taidekahvila Staapli 3 Gallery and Art Cafe
- Inspiroiva sisustuskauppa Shishi Showroom
- Underground teknoklubi Hall
- Pahamaineisen vankilan mukaan nimetty Patarei Burger
- Alueelta löytyy myös tiedekeskus Proto, jossa mm. pääsee seikkailemaan virtuaalitodellisuudessa.
- Elämyksellistä nykytaidetta tarjoava Taidekeskus Kai.