Tallinn Music Week on vakiinnuttanut paikkansa Viron kulttuurielämän ja tietysti etenkin musiikin eteenpäin vievänä moottorina. Kaupunkifestivaali kokoaa yhteen mielenkiintoisen kattauksen musiikkia, taidetta ja ideoita. Viikon ajan kestävä tapahtuma juhlii ja ruokkii ennakkoluulottomuutta, uteliaisuutta, vapautta ja tasa-arvoa. Tallinn Music Week näkyy ympäri Tallinnaa keikkoina, seminaareina sekä design- ja taidetapahtumina kuin myös ruuan osalta valituissa ravintoloissa. Osa Tallinn Music Weekin tapahtumista on ilmaisia. Tallinn Music Week sähköistää koko kaupungin tunnelman ja tuo suuren joukon muusikkoja, taiteilijoita sekä muita kulttuurin edustajia kaupunkiin. Tietysti myös tapahtumaan osallistuva yleisö, joita tulee paikalle naapurimaista saakka, antaa oman lisänsä viikon tapahtumiin.


Tallinn Music Week
Kuva / Euronews

Tallinn Music Week aloitti musiikkialan konferenssina ja festivaalina, jossa eri tahot pääsivät esittämään uutta musiikkiansa. Ensimmäinen TMW näki päivänvalon vuonna 2009. Tänä päivänä tapahtuman keskiössä on edelleen seminaarit, joissa kantava teema on luovuus. Seminaareissa käsitellään luovuutta alan tarpeiden näkökulmasta ja esimerkiksi tämän vuoden aiheista löytyy ohjelmoinnin merkitys musiikkiteollisuudelle. Viron taideakatemia on TMW:n yhteistyökumppani ja tilaisuuksia järjestetään koulun uutuutta kiiltävissä tiloissa Kalamajassa. Teknologia on aiheena vahvasti läsnä, sillä onhan Viro edelläkävijä monissa innovatiivissa teknologisissa ratkaisussa. Lisäksi tärkeä osa TMW:tä on tietysti kolme päivää kestävä musiikkifestivaali. Tapahtuman ympärillä järjestetään lisäksi useita eri taidetapahtumia, elokuvanäytöksiä, keikkoja, kirjallisuustilaisuuksia sekä myös nautitaan hyvästä ruuasta. TMW onkin kasvanut merkittäväksi itä- keski- ja läntisen euroopan luovien alojen kohtaamispaikaksi.

Tallinn Music Week
Kuva / Independent

Tallinn Music Week huipentuu viikon lopulla festivaaliin, jossa esiintyy jopa 200 eri artistia. Lavoilla on mahdollista nähdä keikkoja useista eri genreistä metallista rockiin ja poppiin sekä myös klassisen ja folk-musiikin edustajia. Kantava yhteinen teema artistivalinnoissa on se, että ne kaikki ovat vielä vailla isoa läpimurtoa ja suurelle yleisölle tuntemattomampia tuttavuuksia. TMW:tä onkin kuvailtu musiikin sulatusuuniksi, josta löytyy varmasti jokaiselle jotain.

Mikäli suunnittelet reissua Tallinnaan kevään aikana, kannattaa se ajoittaa Tallinn Music Weekin aikaan jos mahdollista. Vaikka ei itse tapahtumaan osallistu, saatat päästä vahingossa nauttimaan vaikkapa slaavilaisesta perinnemusiikista illallisen ohella. Maksuttomien tapahtumien määrä on suuri ja on miltei mahdotonta olla ottamatta osaa TMW:n tapahtumiin viikon aikana jos kaupungissa sattuu olemaan.


Artistikattauksen, tarkan ajankohdan ja seminaarien sekä muiden tapahtumien tiedot löydät parhaiten Tallinn Music Weekin sivuilta: www.tmw.ee/

©2019 - Parastatallinnassa.com

Log in with your credentials

Forgot your details?